Kuukautiset myöhässä

Tänään on torstai. Tämä on mun kolmas viikkoni töissä jo. Aika on mennyt ihan älyttömän nopeesti. Niko on nyt ollut taas pari viikkoa Ruotsissa tuuraamassa. Päivät menee töissä ja illat katsellen ohjelmia. Tällä hetkellä katson kovasti kehuttua Handmaids's Tale sarjaa. Vahva suositus. 

Ajattelin nyt vähän päivittää tämän hetken tilanne. Taisin viime postauksessa mainita, että kuukautisten pitäisi alkaa ihan niillä sekunneilla. Vai oliko ne jo siinä kohde myöhässä. Nyt tilanne on se, että kuukautisten piti alkaa siis lauantaina. Mulla normaalisti kierto 28. Letroilla ollut kaksi kertaa tosin 29 päivää. Nyt on kp 34 menossa. Tällä kiertopäivällä viimeksi plussasin. 

Nyt kuitenkin on tilanne se, että viimeksi aamun testi on negatiivinen. Onneksi tein tässä kierrossa jo aiemminkin testin olikon kp 30. Jos olisin odottanut näin pitkälle olisi usko raskaudesta jo kohonnut pilviin. Tapaistani ei ole, että kierto venyy. 

Oikeastaan mitään tuntemuksia ei ole mihinkään suuntaan. Silloin kun kuukautisten piti alkaa oli hetken aikaa menkkajomotusta, mutta ne tyssäs kuin seinään ja sen jälkeen ei mitään. Mutta ei ole mitään raskaus oireitakaan. Vaikea uskoa raskauden mahdollisuudeen enää tässä kohti, mutta kai ihmeitäkin tapahtuu. Olin tänään yhteydessä myös polille, että mitäs nyt oikein tehdään? Hoitaja käski odotella vielä ja testata uudestaan loppuviikosta vielä. Olen ensiviikolla sitten yhteydessä uudestaan kävi kummin tahansa. Sanoi, että hormonit voi pitkittää kiertoa yhtäkkiä tai myös ovulaation ajankohtaa, että mahdollinen raskaus ei siksi vielä näkyisi testissä. 

Ei nyt oikein auta kun odotella ja katsoa mitä tuleman pitää. Töitä tehdessä onneksi ajatukset on muualla ja ei oikein töiden jälkeenkään jaksa miettiä tilannetta. Varmasti vain kotona jos olisin niin kävisin jo tässä vaiheessa ihan kierroksilla ja ravaisin vessassa kyttäämässä alkaako vuoto vai ei. Ollut todella helpottavaa kun on pystynyt ja osannut antaa asioiden edetä omalla painollaan. Toki aina ajatuksissa elättelee toivoa kun päiviä kuluu. Mitä jos.

Tiedän, että vaikka aina on säännöllinen kierto se voi alkaa sekoilemaan. Ei sitä tiedä mitä kaikkea nuo hormonit meidän keholle sitten lopulta tekee. Usko tässä kierrossa raskauteen oli muutenkin nollissa joten pääasia, että nyt kierto saataisiin alkuun. Mitään lääkkeitä tähän en saanut koska mahdollisuus raskauteen on joten vuotoa ei aleta käynnistämään myöskään. 

Tämmöstä kuuluu tällä kertaa. Venyneet piinapäivät, jotka ovat olleet aika siedätteviä kuitenkin. Saa laittaa kokemuksia joko myöhässä tapahtuneesta ovulaatiosta tai sitten kierron venymisistä. 

Kommentit