Kp 1

Viimeistään pari päivää ennen oletettuja kuukautisia tai sinä päivänä, kun menkkojen kuuluisi alkaa on aina se pieni toive raskaudesta. Riippuen monestakin asiasta on se, kuitenkin on enempi vähempi mielessä. Omalla osallaan on se jonkin sortin työmaa opetella elää omaa elämäänsä siinä sivussa. Välillä mietin hieman haikeudella aikaa ennen vauvakuumetta. Onhan elämässä aina asioita setvimättä tai kurjia tilanteita, mutta jotenkin jälkikäteen, kun miettii esimerkiksi parisuhde aikaa, ennen yrittämistä toivoo, kun se aika tulisi jo eteen takaisin. Lapsi varmasti on tämän kaiken arvoinen, mutta välillä tuntuu, että pääsisipä tästä koko hommasta vain eroon ja unohtaisi asian.

Kun ne menkat sieltä taas saapuu, peli on jälleen hävitty. Vaikka merkkejä raskaudesta ei ole pieni toivo elää aina. Itsellä kun menkat alkaa tulee ihan käsittämätön tyhmä fiilis. Tiedän ettei ennen sitä kannattaisi toivoa ollenkaan, mutta kuten olen aiemminkin sanonut, ainakin olen aina hetken ”raskaana” ennen kuin toivo muuttuu epäonnistuneeksi kierroksi. En ole ikinä tuntenut semmoista kuin kp ykkösenä. Olo on kuin olisit varma jostain ja silmää räpäyttämättä vedetään matto jalkojen alta niin kovaa kuin se suinkin lähtee. Minä en ole koskaan ollut mikään täydellisyyteen pyrkivä ja esimerkiksi koulun suhteen ajatusmaailma se, että tekee parhaansa ja se riittää. Itsetunto on myös mielestäni ihan kohdillaan. Näistä ei tosin tuona päivänä ole mitään apua. Silloin sitä on vain epäonnistuja ja surkea kaikessa. Huonompi kuin muut ja taas se sama kysymys mielessä. Mikä tällä kertaa meni pieleen?  

Yksi ajatus mikä minulla on aina silloin tällöin ja vaivaa jopa hieman. Vaikka yritämme vauvaa, niin tuntuu, että vähintäänkin yhtä paljon odotan sitä, että tämä kaikki vain loppuu. Ei enää seuraavaa kiertoa, ei seuraavaa pettymystä ei enää yrittämistä. Myös ajatus mahdollisesta raskaudesta pelottaa, jos tulee keskenmeno en tiedä kumpaa pelätä enemmän. Ei tulekaan vauvaa vai sitä että tämä kaikki alkaa taas alusta. Yleensä en itse tee raskaustestejä koska säännöllisen kierron takia menkat ehtivät kyllä alkaa. Minulle se yksi viiva testissä konkretisoi tämän koko paskan päin näköä, joten mieluummin odotan kuukautisia ja haaveilen hölmönä hetken aikaa. Toinen asia minkä olen huomannut yrittäessämme, on se, että vaikka minulla ei ole mitkään mega menkka kivut niin olen alkanut vihaamaan sitä kipua. Niin hölmöä kuin se onkin jotenkin aina kun sattuu mahaan, tulee olo, että keho suorastaan v*ttuilee minulle, että siitäs, sait taas kerran. En todella tiedä mistä tämä ajatus minulle on syntynyt, mutta koen aina menkkojen ei kivuliaat hetket helpommiksi. Kai se kipu omalla tavallaan konkretisoi tätä kaikkea.

Kuten arvata saattaa ensimmäinen lääke avusteinen kierto on nyt takana. Ilman toivottua tulosta tietenkin. Onhan tässä vielä kiertoja kokeiltavana, mutta inseminaatioon alan kyllä henkisesti valmistautumaan jo. Muutenkin alkaa pelottavasti hahmottumaa se, kuinka pitkä tie tässä voi vielä edessä olla. Ja se, että ehkä emme olekaan niitä, jotka selviävät vähällä tässä touhussa. Tällä hetkellä luotto lääkkeen apuun on aika vähissä. Etenkin, kun syön sitä vain joka toinen kierto. Miten hitossa välikierroissa tärppäisi, jos ei muutenkaan. Mutta vielä ei heitetä kirvestä kaivoon tämän kanssa. Onneksi kierrossa on vain tämä yksi päivä, kun kaikki tuntuu niin väärältä ja epäreilulta. Tai on niitä varmaan muitakin, mutta tämä on se inhottavin päivä. Päivä, jolloin kaikki olisi saattanut olla ohi. Onneksi elämässä on paljon muutakin ja tämän kuun reissukin muistutti siitä, että onneksi elämä on kivaa näinkin ja yritän muistaa olla kiitollinen kaikesta mitä, minulla jo on.

Onneksi tästä ei ole kuin suunta ylöspäin ja kohti seuraavaa koitosta toivottavasti paremmalla onnella. <3