Viimeinen letrokierto

Näin se päivä vaan tuli kuitenkin eteen. Tänään on kiertopäivä 3 eli letrozolin aloitus päivä. Viimeistä kertaa. Tosiaan viime vuonna söin kaksi kuuria ja toisesta plussasin. Nyt alkoi neljäs kuuri ja olen aika 100% varma, ettei tällä ole hyödyn hiventä. 



Fiilikset on aika ristiriitaiset ja vaihtelevat asian suhteen. Muistan kun olin tehnyt raskaustestin joka näytti plussaa ja laitoimme letrot kaappiin kuitenkin odottamaan koska eihän tässä vielä tiedä kuinka käy. Olihan meillä vielä pitkäksi aikaa siitä apua jos niin kävisi. Kun keskenmeno tuli ja letrot sai lopulta taas aloittaa ja niin fiilis oli kuitenkin todella toiveikas. Ei edes osannut kyseenalaistaa sitä, että miksi ne ei toimisi muka uudestaan? Kierrot oli ja tuli ja meni. Kierto kierolta toiveikas olo on hävinnyt ja lopulta se on täysin poissa. Nyt vain jälkikäteen lähinnä ihmettelee, että mikähän ihme sen plussan silloin edes sai aikaan. 

Niillä kahdella viime vuoden kierrolla minulla kypsyi kaksi munarakkulaa ja oireita oli paljon enemmän. Oli mahakipuja ja nipistelyjä joista tiesinkin, että no ainakin tapahtuu. Nyt tänä vuonna, kun on kypsynyt vain yksi rakkula niin ei ole mitään mahakipuja tai oireita. Perus sivuoireita kyllä, kuumat aallot ja etenkin yöt ovat aika tuskaisia. Muistan silloin, että lääkäri kyllä sanoi, että näin on parempi, että on vain yksi. Tuntuu silti, että kaikki tehot meni kyllä samalla ja olisi ehkä ollut parempi se kaksi kuitenkin. En tiedä mitä se olisi muuttanut, mutta tällä kaavalla ei kehossa kyllä tapahdu yhtään mitään normaalista poikkeavaa. 

Aloitin nyt kuitenkin viimeisen kuurin koska miksi ei. Eipähän jää kaivertamaan ja poli on vielä heinäkuun kiinni niin pääsemme sopivasti elokuussa sitten ottamaan yhteyttä poliin ja sopimaan jatkosta. Nyt täytyy vain odottaa tämä kuukausi. Vaikka nyt on letrot päällä niin ajattelin ottaa ihan rennosti tämän kierron. Ei ovistestejä tai muuta kyttäystä. Toivotaan vain, että saadaan polille sitten aika mahdollisimman pian. 

Koitan suhtautua positiivisin mielin jatkoon kuitenkin. Yksi onnistuminen kuitenkin kai se edes jostain mahdollisuudesta kertoo. Lapsen saaminen on pääasia, ei sen väliä millä keinoin. Seuraavaksi on sitten pistoshoidot edessä ja haluan lääkkeet myös alkion kiinnittyminen tueksi. Haluisin uskoa, että siitä voisi olla hyötyä. Sitten on kevyemmät hoidot takana, mutta ei se mitään. 

Pieni päivitys taas missä mennään. Näillä mietteillä kohti uutta viikkoa. 

Kommentit