Tajusin juuri, että muutama edellinen postaus on ollut nyt lapsettomuus aiheinen vaikka yritän muustakin kirjoittaa. Aihe on nyt vain juuri pinnalla ja tuntuu, että kokoajan tapahtuu asian tiimoilta jotain uutta mitä haluan jakaa. Toiveita muista aiheista saa ehdottaa, mutta tiedän että varmasti monia kiinnostaa mahdollisimman reali ajassa uutiset missä mennään. Olenkin Instagramin puolella saanut viimeaikoina useita eri viestejä kanssa tovereilta kannustusta ja muutenkin ajatustenvaihtoa liittyen hoitoihin. Kiitos niistä. Vertaistuki ja keskustelu muiden kanssa on ihan huippua. Lähipiirissä ei ole ihmisiä jotka olisi tai olisi olleet samassa tilanteessa.
Tosiaan suunnittelukäynnillä mikä oli 20.8 laitettiin Nikolle lähete Helsinkiin siemennesteanalyysia varten. Niko soitti sitten itselleen sinne ajan ja asia oli hoidossa. Tuossa tunti sitten tuli puhelu päksistä ja näyte oli edelleen kunnossa. Näyte oli viime kerralla myös ok, mutta katsottiin nyt vielä toisen kerran ennen pistoshoitojen alkua varmistukseksi. Syynä, se, että jos näyte olisi heikentynyt olisi ollut parempi pistoshoitoihin yhdistää inseminaatio. Meillä oli toiveena hoidot ilman inssiä koska en näe apua inssistä terveillä siittiöillä. Nyt asia on kuitenkin varmistettu ja hoitojen onnistuminen ei ainakaan ole siitä kiinni.
Rauta-arvoja olen korjaillut tässä pienen iäisyyden verran. Viimeksi ferritiini oli 18 keväällä ja sovittiin, että syön rautaa jatkossa joka toinen päivä jos nousisi paremmin. No suoraan sanottuna mua alkoi tuolloin jo ottaa aivoon koko homma koska tiesin, että en tablettihoidoilla sitä riittävän ylös saa. Söin rautaa miten muistin koska tuntui, että aivan sama syönkö sekunnilleen vai sinne suunnille. No eipä kauheasti yllättänyt, että ferritiini oli heti tippunut kuuteen. Jos tuon pitäisi vähintään olla 50 ja optimaalinen olisi lähemmäs 100. Eli rautatiputus tulee todellakin tarpeeseen. Muutamaan otteeseen sitä olen pyytänyt, mutta en ole saanut kannatusta idealleni. Aluksi puhuttiin, että varaan tiputuksen alkukierrosta, mutta koska arvo oli niin huono sain ajan jo tämän viikon perjantaille kello 9. Senkin puolesta hyvä, että tuolla ferritiinillä on mahdollisuus nousta ennen hoitojen alkua mahdollisimman hyvin.
Verikokeissa myös kilpirauhasarvot olivat hieman koholla. Viitearvoissa kyllä, mutta käsitin, että nimenomaan lapsettomuusvinkkelistä arvo saisi olla hieman alempi. Perjantaina käyn myös uudestaan labrassa ja katsotaan vielä vasta-aineet kilpparista ja jos ne ovat myös vinksallaan aloitetaan siihenkin lääkitys.
Olen tällä hetkellä aika helpottunut. Eritoten siitä, että Nikon näyte oli hyvä. Suunnitelmat eivät muutu ja miehen arvoja olisi paljon vaikeampi käsittääkseni lähteä korjailemaan. Lisäksi tosi kiva, että päksi hoitaa hyvin meitä ja järjestää aikoja nopealla tahdilla eikä tarvitse itse niitä murehtia. Ainakin tuo rauta on huono ja jos tuossa kilpirauhasessa olisi kanssa häikkää olisi yhtäkkiä jo kaksi selvää tekijää jotka aiheuttavat ongelmia raskautumiselle. Ja ainiin sitten oli vielä se limakalvo asia. Eli periaatteessa nyt olisi jo kolme tekijää jotka pitäisi saada kuntoon jotta raskaus olisi mahdollinen. Se tuntuu jotenkin ihan todella helpottavalta. Välillä on tuntunut epätodelliselta ja on kyseenalaistunut vaikuttaako nuo labra-arvot oikeasti mihinkään, mutta ainakin lääkärit niitä aktiivisesti vahtii. En halua liikaa alkaa toivomaan, mutta kieltämättä tuntuu helpottavammalta kuulla uutisia joita alkaa fiksailemaan. Välillä tuntuu, että yrittäisi etsimällä etsiä jotakin syytä tilanteelle, mutta ainakaan syitä emme etsi vain omin voimin. Hoitaja puhelimessa myös oli hyvin toiveikas raskautumiselle kun saadaan arvot kohdilleen ja aloitamme hoidot. Olemme tosi onnekkaita, että hoito on ollut erittäin hyvää ja olemme hyvissä käsissä. Kaikille kysymyksille on ollut aikaa eikä koskaan ole ollut sellainen olo, että olemme vain liukuhihna asiakkaita.
Mitä teidän viikkoon kuuluu?
Kommentit
Lähetä kommentti