Suunnittelukäynti

Viime postauksessa kerroin, että kuukautiset olivat myöhässä, mutta raskaustestit näyttivät negaa. Eilen sitten olin uudestaan yhteydessä poliin ja saatiin aika tälle päivää. Puhelimessa hoitaja mainitsi, että jos vain pääsemme molemmat paikalle voitaisiin pitää suunnittelukäynti samassa ja sopia jatkosta. Eilen illalla alkoi myös pieni vuoto, mutta en ollut ihan varma laskettaisiinko sitä kuukautisiksi koska vuoto oli niin olematon kuitenkin. 

Tänään tiistaina oli sitten aika 9 aamulla. Menin aamulla töihin vielä  ja sieltä Niko tuli sitten hakemaan. Vaihdettiin ensin kuulumisia. Viime käynnistä oli se 4kk aikaa. Kerroin tilanteen vuodon suhteen. Puhuttiin mun töiden alkamisesta ja muuten mikä on tilanne. 

Ultrattiin siinä sitten ja oikealla puolella näkyi olevan kysta. Ilmeisesti sekin oli jo lyyhistynyt kuten pari kertaa aiemminkin. Tästä syystä ilmeisesti letrot samaan aikaa syötynä laittoi kierron sekaisin. Kuten aiemmin varoiteltiin, että niin voi käydä. Olin ovuloinut kyllä ja vuodon katsottiin olevan kuukautisvuotoa. Vuoto oli ja on niin vähäistä koska limakalvo on ollut huono tässä kierrossa eikä siksi ole mitään mitä enempää vuotaa. Aiemmin mun mielestä siinä ei ole ollut häikkää esim. viimeksi se oli 7mm, mutta lääkäri kuitenkin sanoi, että tuetaan limakalvoa vielä paremmin jatkossa koska se on välillä ollut matalahko. Tämä kuulosti todella hyvältä koska on ainakin jotain mitä lähteä hieman viilaamaan. Lääkäri sanoi, että tuolla limakalvolla ei ole ollut kyllä mitään mahdollisuutta raskautua tässä kierrossa. Vähän jännä kun lääkkeen sitä pitäisi tukea, mutta ei sitä aina näköjään kroppa toimi joka kierrossa samalla kaavalla. 



Nyt oli siis selvillä syy miksi kierto venyi 37 päivän mittaiseksi. Sitten siirryttiin suunnittelemaan jatkoa. Aluksi katsottiin mikä Nikon testitulos oli ollut viimeksi. Nyt en enää edes muista sitä mutta se päätettiin nyt tässä välissä vielä katsoa uudestaan. Näyte pitää käydä ottamassa Helsingissä uudistuneella naistenklinikalla. Kävin myös verikokeessa ja katsotaan taas kaikki perus ferritiini, rauta, d- vitamiini, kilppari ja mitähän muuta no nuo ainakin. Jos Nikon näyte olisi heikentynyt siirrymme inseminaatioon, mutta jos se on ennallaan teemme pistoshoidot ja yritämme edelleen kotona. 

Kun kuukautiset alkaa Flo ennustaa 16.9 niin otan yhteyttä polille. Varataan aika pistos opetukseen ja rautainfuusioon. Sitten aloitan pistokset alkukierrosta. Sitten on ainakin kaksi ultraa. Yksi alussa varmistamaan, että kysta on kadonnut ja toinen sitten jossa katsotaan miten pistokset toimii. Pistoslääkkeeksi valikoitui Menopur ilmeisesti siksi, että se sisältää kahta eri hormonia ja se tukee limakalvoa myös ja sitten tulee irrotuspiikki sekä tukilääkitys alkion kiinnittymiseen (keltarauhashormoni). Irrotuspiikistä kysyin onko aivan välttämätön kun ei ole ollut ongelmia ettei munasolu olisikaan irronnut, mutta lääkäri oli sitä mieltä, että hyvä se on olla varmistamassa. Ja yksi piikki sinne tänne, sopiihan se. Tuota tukilääkettä pyysin heti itse koska uskoisin, että se voisi olla hyödyllinen. Se voi olla, että se olisi kuulunut pakettiin muutenkin. Mutta hätäisesti alussa jo ilmoitin toivomuslistaa käynnin suhteen. 

Fiilikset käynnistä on ihan todella hyvät. Jopa vähän ylllättävää miten sinut asian suhteen voikin olla. Ajattelin, että fiilis olisi enemmän haikea siitä, että kevyemmät hoidot eivät loppujen lopuksi toimineet meillä. Onhan se kurjaa, mutta päätin että murehtimisen sijaan voin keskittyä tulevaan ja toivoa ja tehdä kaiken mahdollisen, että tuleva hoito onnistuu. On taas uuden äärellä ja on paljon kaikkea ihmeteltävää. Pistokset ei oikeastaan jännitä yhtään. Luulen, että ne sujuu ihan hyvin. Eniten olen helpottunut siitä, että saan sen rautainfuusion vihdoin ja viimein. Olen niin pitkään siitä puhunut ja sitä miettinyt. Kohta ei enää tarvitse miettiä vaikuttaako alhainen ferritiini raskautumiseen tai jos raskautuu niin tuleeko sen takia keskenmenoa.  

Nyt edetään tällä kaavalla hoidoissa ja toivotaan parasta. Saa kuukauden tässä valmistautua ja sitten alkaa vihdoin tapahtumaan. On tässä vielä aikaa saada plussa tälle vuodelle. 

Jos on kokemusta tuosta rautainfuusiosta tai pistoshoidoista kerro toki olisi kiva kuulla onko näistä apua? 

Kommentit

  1. Onpa kiva lukea, että suunnittelukäynnistä jäin hyvä fiilis. Ja että pitkittyneen kierron syy selvisi. Sillä limakalvon paksuudella voi tosiaan olla todella suuri vaikutus raskautumiseen. Pistoshoitojen pitäisi auttaa siihin limikseen tosi tehokkaasti!
    Itse olen kokenut pistokset ivf-hoidon yhteydessä ja kuten itsekin mietit, niin ei se todellakaan ollut kamalaa se pistäminen! Se oli minusta kaikista "kivoin" osuus koko hoidoissa. Aina odotti iltaa, että saa pistää ja että asia etenee. Ne neulat on niin kamalan pieniä nykyään, että sitä pistosta ei edes tunne.
    Minulla tuli sellaiset "ovislimat" postoshoidon aikana ennen punktiota, että alta pois! Ei tarvinnut ihmetellä, että oliko limakalvot tarpeeksi paksut :D
    Tsemppiä teille tulevaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tiedän, että se on tosi tärkeä raskautumisen kannalta. Eniten mua ihmetytti se että esim. viimeksi kun kysyin sitä limis oli 7mm eli mielestäni ihan ok? En sitten jaksa muistaa tai alkaa etsimään omakannasta onko millanen arvo ollut muilla kerroilla.

      Poista
    2. Meille aina sanottiin, että 7mm on se minimi, millä raskaus vois alkaa. Mutta varmasti on naisia, joilla ohuemmillakin on alkanut. Ivf- siirrot ainakin oltais peruttu, jos limis ois ollu alle sen 7mm.

      Poista
    3. Joo käsitin et 7 ois ihan jees ja alle sen olis huono just. Nythän en tiedä mitä se on tarkalleen ollut ku ultrattiin loppukierrossa mutta sanoi vain ettei ole ollut riittävän hyvä silloinkaan. Entiedä mistä moiset erot sitten johtuu..

      Poista

Lähetä kommentti