Heipparallaa, voisin yrittää taas kirjoittaa pitkästä aikaan. Olen muutaman kerran tässä yrittänyt kirjoittaa, mutta en ole oikein saanut jäsenneltyä ajatuksia.
Yleisesti arkeen ei kuulu mitään erikoista mainittavaa nyt. Kotona oleilua. Mä oon tosi kotihiiri, mutta jopa minä kaipaisin kyllä jo ihmiskontakteja. Jos jotain hyvää niin oppii kyllä arvostamaan ihan erilailla tavallista arkea. Niko loukkasi jalkansa töissä niin on ollut tässä seurana kotona pariviikkoa. Näillä näkymin ensiviikolla palailee töihin. On tullut ulkoitua aika paljon kun upeita kevät kelejä, poikkeuksena nämä muutamat satunnaiset lumikuuropäivät.
Aiheeseen, eli jos palataan ajassa vähän taaksepäin kun meillä oli se IVF infokäynti 16.3. Sen jälkeen mulla oli reilu pariviikkoa suunnilleen semmoinen olo ettei jaksanut sen kummemmin edes ajatella koko lapsiasiaa tai hoitojen viivästymistä. Ehkä muillakin vaihtelee ajatukset, että välillä ei kiinnostaa tippakaan ja väillä taas mielessä ei pyöri mikään muu.
No kuitenkin silloin kun tuli tuo ohjeistus, hoitojen keskeyttämisestä, selvisi, että se oli nimenomaa suositus. Samaan aikaan kun koko julkinen on paussilla osa ainakin yksityisistä tahoista jatkoi hoitoja. Tästä itsellä tuli vähän ristiriitainen olo. Ymmärrän täysin heitä, jotka hoitoja jatkaa, mutta jollain tavalla kuitenkin kyseenalaistan nimenomaa näiden tahojen valintaa yhä tarjota hoitoja. Jollain tasolla koen, että se asettaa meidän eriarvoiseen asemaan kun tilanne ei ollutkaan kaikille sama kuten aluksi luulin. Itse myös mietin sitä, että jos lompakko olisi tarpeeksi paksu siirtyisikö sitä yksityiselle? Mutta aina tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että jos jotain raskaudessa/vauvalle kävisi syyttäisin itseäni turhasta hätäilystä. Ristiriitaisista tästä tekee sen, että kuitenkaan luomuraskauksia ei ole kehotettu välttämään? Tämä jollain tapaa lisäsi sitä tunnetta, että saa kärsiä vielä lisää siitä, kun ei raskaudu omin avun. Ymmärrän toki myös sen, että hoitohenkilökuntaa tällä hetkellä tarvitaan muissa töissä. Asiassa on niin monta puolta, ettei tässä oikein itsekään tiedä mitä ajatella.
Kuten sanoin aiemmin tässä oli semmoinen vaihe ettei oikein jaksanut ajatella kokoasiaa. Mulle ei tullut mitään suurempaa epätoivoa tai vihaa. Ehkä mä en vain jotenkaan edes jaksa alkaa märehtimään tätä. Mulla on muutama ajatus jolla mä olen pyrkinyt tsemppaamaan itseäni tämän ajan yli. Eli ensimmäiseksi kun olin varautunut, että olisin kesän raskaana ja riennot ovat minun osalta ohi. Nyt kun kesä on tulossa, eikä varmastikaan hoidot ennen syksyä ala olen keskittynyt positiiviin puoliin kesässä. Kesähän on ihana (toivottavasti) kesä menee aina ihan hirmu nopeasti. Silloin tulee tehtyä paljon enemmän asioita. Voi pitää illanistujaisia ja kaikki kevään synttärit toivottavasti päästäisiin pitämään kesällä. Ylipäätään kesä on ihana kaikin puolin. Siksi ihan tietoisesti en halua nyt huhtikuussa vain odottamaan vaikka elokuuta et olisipa jo. En halua et kesän kaikki kiva menee ohi koska vain odotan syksyä. Ehkä saatte ajatuksesta kiinni kun sanotaan, että jos vain elää tulevassa nykyhetki menee väkisinkin vähän siinä sivussa.
Toinen asia liittyy juurikin syksyyn. Mitä kivaa syksyssä on? Siis kynttilöiden ja villasukkien lisäksi, no ei mitään. On kylmä, on märkä, on pimeetä, odotetaan talvea ja pikkuhiljaa jo joulua. Olen halunnut ajatella, että parempi näin. Nyt mulla tai meillä on jotain mitä odottaa myös syksyllä. Kesä menee kyllä ohi ihan itsestään. En väitä, että mua olisi haitannut olla kesällä raskaana, ei todellakaan mutta tämmöisillä ajatusleikeillä saan itseäni tsempattua eteenpäin. Eikä tässä ole oikein vaihtoehtoja kun yrittää pitää itsensä kasassa. Lisäksi pyrin välttämään ajattelemasta sen tarkemmin tätä kokonaisaikaa mikä tässä joudutaan odottamaan. En laske viikkoja tai kuukausia koska ehkä tapahtuu jotain. Mennään kuukausi kerrallaan ja kuukautiset kerrallaan.
Kuitenkin tänään ajattelin laittaa tavoitteeksi jos joulukuuhun mennessä voisin olla raskaana. Yritän olla ajattelematta minkä verran siihenkin jo on tästä hetkestä aikaa. Puhumattakaan koska me vauva saataisiin syliin asti. Just tajusin, että jos raskautuisin joulukuussa 2020 silloin olisi jo kaksivuotta kulunut edellisestä tärpistä. Eli nämä lapsettomuushoidot eivät todellakaan ole mikään hoidetaan altapoisoperaatio.
Tällä hetkellä vauvakuume on taas ihan täysillä päällä. En millään maltaisi odottaa, että saataisiin meille jo vauva! Nyt on vain maltettava ja koitettava nauttia elämästä juuri näinkin. Toivon, että maailman tilanne rauhoittuisi mahdollisimman pian ja päästäisiin kesällä elämään edes jollain tavalla normaalisti. Saisi olla rannalla ja nähdä ihmisiä. Olisi hyvät kelit ja voisi epätoivoisesti yrittää ruskettua edes hiukan. Nauttia siitä mitä kesä on parhaimmillaan ja sitten olla 100% valmiina hoidoille ja vauvaan.
Jakakaan alas kommentteja miten te yritätte handlatata tämän ajan yli?
Hyvää kannattaa odottaa ❤
Kommentit
Lähetä kommentti