Ainahan sä
voit adoptoida
Puhutaan hetki siitä, miten
suhtautua tahattomasti lapsettomiin.
Alkuun sanon että ymmärrän
oikein hyvin, että sinä kelle tätä kirjoitan, et tiedä asiasta kaikkea. Eikä
sinun tarvitsekaan. Jos tunnet tai tiedät jonkun joka on tahattomasti lapseton
ja käy esimerkiksi hoidoissa asiaan liittyen, etkä tiedä mitä voisi sanoa tai
kuinka tukea, lue tämä.
Omaa kokemusta minulla on
vähän, mutta koska en ole asian kanssa kauaa ollut ”julki” niin hirveän paljon
itselle ei ole tullut vääränlaista kommenttia. Mihin itse olen törmännyt on
lähinnä se, kuinka "Tädin serkun siskokin odotti 10 vuotta ennen kuin
tärppäsi" tai "Älä stressaa liikaa". Tiedän varmaksi että
tarkoitat hyvää ja tahdot minulle parasta, mutta voin paljastaa, ettei nuo
kommentit auta minua yhtään. Ensinnäkin, yhdenkään tahattomasti lapsettoman
tilannetta ei voi verrata keskenään. Toiseksi, jos yritän puhua aiheesta se ei
tarkoita sitä että stressaan vaan. Yritän avautua sillä hetkellä, eikä se
tarkoita että mietin näitä asioita 24/7.
Tein pienen kyselyn
ihmisiltä jotka ovat tahattomasti lapsettomia, saadakseni laajemman näkökulman
asiaan. Kysyin kommentteja siihen mitä ikävää olet kuullut muilta liittyen
tahattomaan lapsettomuuteen ja miten sinua voisi tukea paremmin. Mitenköhän
tämän nyt sitten sanoisi. Mä olen suunnattoman surullinen ja vihainen niistä
vastauksista mitä sain. On häpeä, kuinka tätä
vähätellään ja heitetään suorastaan oksettavaa kommenttia toisen surusta.
Otetaan muutaman esimerkki.
"Ainahan sä voit adoptoida."
"Hommatkaa koira."
"Voit ottaa meidät
lapset hoitoon."
Halveksuntaa että olet viallinen, vertailua
siitä että uhmaikäisen/teinin kanssa eläminen on myös vaikeaa, kilpailua
kenellä onkaan nyt vaikeinta ja vähättelyä lapsellisilta ettet jää mistään
paitsi.
Siis mitä ihmettä porukka
oikein kelaa? Samalla tavalla kuin kirjoitin että sinun lapsi ei ole minulta
pois, myöskään sinun lapsi ei poista minun lapsettomuutta. Tarinoita tuli
useita ja samankaltaisia oli monta. Jos sinulla ei oikeasti ole tuon
järkevämpää sanottavaa, ole hiljaa.
Olen todella hämmentynyt
kuinka näin isoa ja koko ajan lisääntyvää ongelmaa voidaan vähätellä noin
paljon. Erityisen paljon riipaisi se, että lapsettomuus on isolta osalta surua,
menetystä ja pettymyksiä. Miksi sinä kilpailet edellä mainittujen asioiden
kanssa?
Yritän ymmärtää, ettet sinä
käy tätä läpi. Et käy läpi siihen liittyviä tunteita, etkä tiedä miltä tämä
kaikki tuntuu. Mutta se, että adoptoin, hommaan koiran tai vähennän stressiä ei poista lapsettomuutta ja siihen
liittyvää surua ja kaipuuta. Saatikaan se, että sulla on haastavaa uhmaikäisesi
kanssa, muka helpottaisi minun lapsettomuuttani. Tuskin päikseen vaihtaisit ja
uhmaiästä huolimatta lapsi on tärkeintä mitä
sinulla on.
Älä siis ikinä vähättele toisen surua
tai pelkoa siitä, ettei hän saa kokea sitä. Otetaan taas esimerkki. Jos kerron
että mummoni kuoli, vastaisitko siihen, että on mulla vielä mummo, sitä saa
tavata aina kun haluaa. Tai vastaisitko siihen, että on mulla mummo, mutta
meillä on kyllä nyt just vaikeeta. Enpä usko, että vastaisit. Lapsettomuudessa
menetys on yhtä konkreettinen kuin esimerkissä. Se ei ole vain vaikea
elämäntilanne, kriisi tai vauvakuume.
Kuten on jo huomattu, tämä
on oikea iso asia meille. Myöskään sääli tai liiallinen pahoittelu tilanteesta
ei auta tai lohduta. Ei siitä tarvitse olla pahoillaan, että lasta yrittää. Me
vain menemme pidemmän kaavan mukaan ja jos minä yritän pysyä positiivisena
yritä sinäkin.
Tukena voit olla monella
tapaa. Tärkeimpänä on kuuntelu. Jos vaikuttaa siltä, että hän haluaa
puhua asiasta, kuuntele ja ole läsnä. Ajatuksien purkaminen on erittäin iso
henkireikä. Kysy suoraan voitko auttaa, järjestä muutakin ajattelemista ja
tekemistä. Tue ja jos olet oikeasti kiinnostunut tilanteesta, näytä se. Jos
olet tietoinen tilanteesta, kyllä siitä voi silloin puhua rohkeasti. Tsemppaa,
yritä itse pysyä positiivisena ja luoda parempaa fiilistä näin myös toiseen.
Tässä usko horjuu ja sitä koetellaan, joten on tärkeää, että on ulkopuolisia,
jotka vetävät sinut takaisin pinnalle. Älä
vähättele surua, kun tulee uusi pettymys. Sitä oikeasti käsittelee samalla
tavalla, kuin surua jonkun poismenosta. Älä vertaa,
vaan yritä kanssa elää. Aina ei tarvitse sanoja, pelkästään läsnäololla voi osoittaa tukensa.
Toivon tällä tekstillä
luovani ymmärrystä sen verran, ettei kukaan tahattomasti lapseton enää törmää
noin idioottimaisiin kommentteihin. Kiitollisena siitä, että olen näköjään itse
säästynyt paljolta, joten jaetaan tätä tietoutta eteenpäin.
Peace and love. <3
Haluaisin lisätä tähän myös sen, että jos lapseton ystävä avaa portit ja uskaltautuu puhumaan vaikeasta tilanteesta, pitää osata pitää asia luottamuksellisena. Minulle on käynyt niin, että ystävälle kerrottuani kahden kesken tällaisesta asiasta, hän on nostanut asian pöydälle tilanteissa, joissa läsnä on muitakin. Esim. juhlissa samaan tapaan kuin jos joku kysyisi: Miten teidän asunnon etsintä edistyy? Tai onko kesälomareissuja tiedossa? Teillä ei vissiin vieläkään oo tärpännyt sen lapsen yrityksen kanssa kun otit skumppaa? Vai ootteko jo menossa hoitoihin? Siinä vetää helposti skumpat väärään kurkkuun. Olen huomannut, että ihmisille joilla lapset on tulleet helposti, ei aina oma-aloitteisesti ymmärrä, että tämä ei ole samanlainen asia kuin uuden asunnon hankinta tai seuraavan ulkomaanreissu suunnittelu.
VastaaPoistaVoi kurjuus ompas ikävä tilanne kyllä tuollainen! Hyvä lisäys tähän kuitenkin. Asia on todellakin luottamuksellinen kunnes toisin sanotaan. Ja harvoin tämä aihe on sellainen minkä haluaa kaikkien korville kertoa edes.
PoistaMä kyllä varon kenelle asioistani sanon. Itellä on nii pieni ystäväpiiri enkä missää juhlissa liiemmin käy. Yks ystävistäni on sanonu et tuu hoitaa mun lapsia ni loppuu vauvakuume :( joten en puhu kellekään tästä koska ei sellainen ihminen voi ymmärtää jolla on jo lapsia vaikka eivät pahaa tarkoita. Olen kuullut myös et "kun et enää stressaa ni tärppää" sentää adoptiosta ei oo puhuttu.
VastaaPoistaOn kyllä kurja jos ei lähipiiristä löydy ketään jolle puhua asiasta.Onneksi on vertaistuki ryhmiä netissä esimerkiksi missä voi jakaa ajatuksiaa samassa tilanteessa oleville. :)
PoistaNiin toki on. Ja olenkin muutamassa sitä kautta sun blogin löysin mut oon enempi semmone sivusta kattoja. Muutaman kerra oon tuonu asioitani julki enkä saanut minkäänlaista vertaistukea tuntuu aika pahalta kun oot tämmöisessä tilanteessa ja avaat sydämes eikä kukaan sua kuule. Olen tähänkin asti yksin pärjänny näitte tunteitte kaa mut kyl se jonkunlaista lohtua tuo lukea toisten elämistä ja välillä onnistumisista
PoistaJoo puhuminen on kyllä tosi tärkeetä ihan missä vaan itseä askarruttavassa tilanteessa. Ei mullakaan lähipiirissä ole saman käyneitä mutta puhua on pakko ja se on kyllä omaa ahdistusta helpottanut verrattuna siihen tilanteeseen kun kukaan ei tiennyt mistään. Jotenkin sitä oli vielä enemmän yksin asian kanssa. Vertaistuki on tärkeetä ja siksi yritän kirjoittaa näistä myös ajatellen muita saman läpi käyneitä niin tietää ettei todellakaan ole yksin tämän asian kanssa vaikka se siltä välillä tuntuu. Ja tämä blogi on kyllä hyvä tapa jakaa ajatuksia ja kiitos kun kommentoit on kiva tietää, että tänne löytää vertaisia niin sanotusti. :)Ja tänne saa myös muut purettua omia fiiliksiä jos ei löydy juttu kaveria <3
PoistaOlen minä kyllä sen huomannut että puhuminen auttaa ja minua myös nämä blogitkin auttaa kiva lukea :) mut on mussaki vikaa en luots helposti ja oon varovainen niinku sanoin joten senkään vuoksi en vertaistukea löydä. toivottavasti teillä ei piinattavaa kauaa tarvis. Kiitos sinulle kun näet vaivaa vastata takaisin ja kirjoittaa tätä blogia :D
VastaaPoista